Kuvittajamatrikkeli 2017




On jotenkin ilo nähdä miten kolmen vuoden ajan istuessani Kuvittajat ry:n hallituksessa omat toivomukset pikkuhiljaa toteutuvat, Kuvittajien matrikkeli paperiversiona on yksi niistä. Ajankohta ei voi osua paremmin kuin Kuvittajien järjestön 15 vuotisjuhlavuotena ja lanseeraus Helsingin Kirjamessuilla. Toinen toivomus onkin ollut että Kuvittajat ry:llä olisi ikioma ständi kirjamessuilla, joten kuluvana viikonloppuna toteutui kaksi toivomusta kerralla! 
Matrikkelin  kansikuva on kuvittaja Ilona Partanen käsialaa, ja taitto Anna Mattsonin. Onnistunut matrikkeli on todistus siitä miten elinvoimainen Kuvittajat ry on järjestönä, kiitos tästä kuuluu korkeasti motivoituneille ja kunnianhimoisille hallituksen jäsenille, toiminnanjohtajalle, kulttuurituottajallemme sekä lehden toimituspäälliköllemme.
 Kyseessä on Kuvittajien toinen matrikkeli, ensimmäinen on vuodelta 2007. Toivottavasti matrikkeleita julkaistaan vastaisuudessa viiden vuoden välein. 

Oma osuuteni löytyy luonnollisesti kohdasta P: Palin, Meria.




No comments:

Post a Comment